KooKoo jatkoi voittojen tiellä vierasreissulla Jyväskylässä. Värikkään ottelun lukemat olivat lopulta 4–5JA (0–1, 2–1, 2–2, 0–1).

Oranssimustille kolme hyökkääjäapua paikkaamaan flunssa-aaltoa.

Liigan viimeisistä pudotuspelipaikoista tiukkaa taistelua käyvä KooKoo matkustaa keskiviikkona Jyväskylään JYPin vieraaksi. Kyseessä on joukkueiden neljäs ja tämän kauden runkosarjan viimeinen keskinäinen kohtaaminen.

Tervetuloa herkulliselle kotiruokalounaalle Lumon Areenalle tai Kauppakeskus Veturiin!

Mustaoranssi Peli päättyi KooKoon kannalta voitokkaasti, kun kotijoukkue kaatoi KalPan 3–1-lukemin (1–0, 2–0, 0–0). Oskar Autio pelasi ensimmäisen pelinsä KooKoon maalilla, Arttu Ilomäen Liiga-uran 300. tehopiste näki päivänvalon ja pehmoleluja lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen runsaasti.

KooKoon seuraava peli pelataan lauantaina ja kyseessä on Mustaoranssi-hyväntekeväisyysottelu. Vastustaja kymmenennettä kertaa järjestettävään ilmaistapahtumaan löytyi tällä kertaa Kuopiosta, kun KalPa matkustaa KooKoon vieraaksi. KooKoon edeltävässä ottelussa paluunsa jäälle tehnyt hyökkääjä Toni Suuronen kertoo ajastaan kaukalon ulkopuolella, opiskeluistaan sekä muistelee aikaisempia pelaamiaan Mustaoransseja otteluita.

Sumulaaksossa nähtiin tasainen torstai-illan kamppailu, josta pisteet nappasi vierasjoukkue JYP lukemin 3–4 (1–1, 0–2, 2–1).

KooKoo isännöi seuraavassa ottelussaan JYPiä. Joukkueen uusin puolustajalisäys Joni Jurmo on päässyt juoneen kiinni uudessa joukkueessaan.