KooKoo värväsi täksi kaudeksi joukkueeseensa ja samalla kapteenistoonsa kaksi kotimaista konkaria.
Teksti: Leevi Kiesiläinen
Kokenut keskushyökkääjä Otto Paajanen, 31, vaihtoi Helsingin kirkkaat valot Kouvolaan. Sentteri on kokenut olonsa tervetulleeksi niin pukukopissa kuin kaupungilla.
Uusi ympäristö on erilainen, mutta pelaajan työ ja ammatin harjoittamiseen vaadittavat puitteet ovat kunnossa niin Helsingissä kuin Kouvolassakin.
– Pelaajien homma on loppujen lopuksi seurasta riippumatta sama. Suurimmat erot tulevat ympäristöstä. Helsingissä on enemmän vilinää ja vilskettä, sekä mediahuomion suhteen on suuri ero. Ruohonjuuritason toiminta on kuitenkin hyvin samaa. Kouvolassa on puitteet viimeisen päälle.
Paajanen valittiin heti ensimmäisellä kaudellaan joukkueen kapteeniksi ja huomiota on tullut kaupungillakin. Kevään 2019 Suomen mestarijoukkueen kapteeni on tunnistettava hahmo myös Kouvolassa.
– Olemme hieman pienempi paikkakunta, joten huomaan ihmisten tunnistavan ulkona. Aika vähän on mitään kommentointia tullut ja rauhassa olen saanut olla, mutta vaikka kauppaan mennessä tai saunassa käydessä ihmiset tulevat välillä vetämään hihasta ja juttelemaan jääkiekosta.
– Ainakin toistaiseksi he ovat olleet positiivisia ja tulleet tsemppaamaan ja toivottamaan tervetulleeksi.
KooKoota ja koulua
Paajasen ohella myös Joonas Lehtivuori, 35, valittiin heti ensimmäisellä kaudellaan KooKoon kapteenistoon. Puolustajan arkeen kuuluu jääkiekon ja perhe-elämän lisäksi myös opiskelu. Haaga-Helia -ammattikorkeakoulun Kiekkoilijan opintopolku-ohjelmaan kuuluva Lehtivuori opiskelee jääkiekon ohella tradenomiksi.
– Aloitin sen noin kaksi ja puoli vuotta sitten, kun olin vielä Saksassa. Oman aikataulun mukaan olen sitä tehnyt, mutta Pelaajayhdistyksen kautta saa enemmän tietoa näistä tarvittaessa. Koulun on pystynyt suorittamaan täysin etänä, joten ei ole tarvinnut sopia joukkueen kanssa mitään erityisjärjestelyjä.
Nykypäivänä opiskelu jääkiekon ohella nostaa päätään pelaajien keskuudessa. Lehtivuoren mukaan hänen omat opintonsa ovat tehty helposti lajin ohella käytäviksi.
– Saman koulun käyneet vanhat pelikaverini ovat välillä sen takia käyneet Helsingissäkin, mutta ei ole ollut ongelmia. Tuo on tehty todella helpoksi kiekkoilun oheen.
– Pari vuotta sitten tajusin pelivuosia olevan enemmän takana kuin edessä, joten ajattelin että olisi hyvä olla jotain mihin peliuran jälkeen siirtyä.
KooKoon pukukopista löytyy myös toinen saman koulutusohjelman opiskelija.
– Toni Suuronen käy samaa koulua ja hänen kanssaan olemmekin hieman asioista puhuneet. Muuten meillä on niin nuoria kavereita, että he eivät ole vielä ajatelleet opiskeluja kiekon kylkeen.
Ystäviä jo entuudestaan
Lehtivuorella ja Paajasella on yhteistä historiaa HPK:sta, jossa he pelasivat samaan aikaan vuodesta 2015 vuoteen 2018 saakka. Lehtivuori siirtyi kaudeksi 2018–2019 Saksaan, mutta he jatkoivat perheineen yhteydenpitoa.
– Hämeenlinnassa asuimme lähekkäin ja kihlattuni ja hänen vaimonsa tulevat hyvin toimeen. Olemme yrittäneet vähintään kerran kesässä nähdä heidän ja Jaakko Turtiaisen perheen kanssa porukalla. Tänä kesänä ei onnistunut, mutta kyllä olemme pitäneet yhteyttä ja tunnemme toisemme, kertoo Paajanen ystävien kesäisistä perinteistä.
Kaksikko oli hyvin kärryillä toistensa siirroista myös KooKoon kohdalla.
– Tietysti puhuimme. Niistä aina hieman kysellään ja jutellaan ja pelaajat tietävät varsinkin tutuistaan, että kuka on menossa ja minne.
Saksa kuuluu maailman nopeiten kehittyvien jääkiekkomaiden joukkoon. DEL-liigassa viisi vuotta viihtynyt Lehtivuori pohtii sarjan kovan kehityksen syitä.
– Kun tuli pöydälle vaihtoehto siirtyä Saksaan, mietin sitä jonkin aikaa. Olin kuitenkin siinä iässä, että halusin vielä ulkomaille. Sieltä on tullut nyt ihan NHL-tähtiluokan nuoria pelaajia. Siellä on varmasti tehty junioripuolella oikeita asioita ja maajoukkueen menestys lähivuosina näyttelee myös suurta osaa.
– Saksa on niin iso maa, että joka puolella on hallit täynnä vaikkei puhutakaan maan päälajista. Itse pelasin Mannheimissa, joka on kiekkokaupunki. Siellä mahtui halliin melkein 14 000 ihmistä ja keskiarvot pyörivät 10 000 katsojan yläpuolella.
Huippusarja
DEL:in ammattimaisuudesta ei voi esittää kysymyksiä. Sarja on jo pidempään houkutellut ulkomaalaisia pelaajia luokseen, eikä Lehtivuorellakaan ole sarjasta pahaa sanaa sanottavana.
– Mannheimin omistajalla on paljon rahaa, joten kaikki asunnoista autojen kautta lasten hoitopaikkoihin oli hoidettu viimeisen päälle. Saksalaiset ovat pikkutarkkaa kansaa ja kaikki asiat suunnitellaan tarkkaan etukäteen. Sitä välillä hieman ihmettelin, että vähemmälläkin olisi voinut pärjätä, naurahtaa Lehtivuori.
– Tuttujen kanssa kun puhui, Saksalla tuntui olevan kaljaliigan maine. Sen voi ainakin heittää roskakoriin, ihan täysverinen ammattisarja se on. Peli on erilaista kuin Suomessa, sillä siellä saattaa ulkomaalaisia olla puolet joukkueesta ja pelaajat ovat keskimäärin paljon vanhempia.
Lehtivuori valittiin sarjan parhaaksi puolustajaksi kaudella 2018–2019 ja kausi päättyi myös joukkueen mestaruuteen.
Hallien täyttyessä tuppukylistä suurkaupunkeihin saakka on pelaajan hyvä pelata. Lehtivuori ei osaa sanoa suoraa perustetta saksalaiselle hallitungokselle, mutta listaa muutaman Liigasta poikkeavan yksityiskohdan.
– Vaikea sanoa, ehkä se on sitä kulttuuria. Siellä oli kyllä enemmän jään ulkopuolisia tapahtumia fanien kanssa, kuin mitä Suomessa on. Mitä olen tuttujen kanssa jutellut, Keski-Euroopassa on todella usein hallit täynnä maasta riippumatta. Voi olla, että he menevät hallille jopa enemmän sosiaalisen tapahtuman, kuin pelin vuoksi.
Vaikuttava tekijä saattoi olla myös kotiotteluista harvinaisempaa herkkua tekevä pelikalenteri, joka oli Liigaa kiireettömämpi.
– Siellä oli myös yleensä vain kaksi peliä viikossa, perjantaina ja sunnuntaina. Sekin saattoi vaikuttaa, että oli vain yksi kotipeli viikossa, Lehtivuori muistelee.
”Ei luista mistään”
Jokaisella joukkueella on tietynlainen identiteetti. Puhutaan seurayhteisön ja joukkueen itselleen asettamista tärkeistä arvoista, jotka ohjaavat joukkueen toimintaa niin jäällä, kuin sen ulkopuolella. Lehtivuori nimeää KooKoon identiteetin peilikuvaksi kapteeninsa.
– Niitä on monta, mutta jos joku pitää valita niin kapteeni Paajanen sopii päivittäisen työn ja esimerkin kautta näyttämisen suhteen tähän. Hän näyttää jatkuvasti, mitä kiekkolijan homma vaatii. Hän ei luista mistään yhtään.
– Hän on viimeisen päälle joukkuepelaaja, eikä ajattele itseään yhtään. Jos olisin valmentaja, haluaisin ehdottomasti hänen tyylisiään pelaajia joukkueeseeni, Lehtivuori kehuu.
Lehtivuori kertoi aikaisemmin videohaastattelussa KooKoon Youtube-kanavalla, että hänen suurin vahvuutensa on kokonaisvaltaisuus. Paajanen osaa kanssapelaajan näkökulmasta kuvata ystäväänsä vielä yksityiskohtaisemmin.
– Hän on erittäin perusvarma ja hyvä puolustaja. Hän avaa mielestäni todella hyvin peliä ja hänellä on hyvät hyökkäyspään vaistot. Hän ei turhaan ole ylivoimaa pelannut varmaan jokaisessa ammattijoukkueessa, johon on ikinä kuulunut. Hän on ammattimies kaikin puolin. En oikein tiedä, että missä hän olisi huono, Paajanen pohtii.
