Vahvoille esityksille viimein palkinto: kotivoitto!
KooKoo katkaisi kotitappioiden putkensa perjantaina tyylikkäästi, kun se kellisti JYPin 5–2-lukemin.

Neljäs kerta sanoi toden KooKoolle kotipelien osalta. Päävalmentaja Tuomas Tuokkola pääsi perjantaina ensimmäistä kertaa maistamaan kotivoittoa Lumon Areenalla, kun KooKoo kaatoi vieraakseen saapuneen JYPin maalein 5–2 (2–2, 1–0, 2–0).

- Kolme edellistäkin kotipeliä olivat hyviä, muta saimme niistä vain yhden pisteen, kun vastassa oli sarjan kolme kärkijoukkuetta. Nyt olo on joukkueen puolesta helpottunut, hyvä voitto, Tuokkola summasi JYP-voiton jälkeen.

- Tuo lataus, joka joukkueella oli, ja se halu… Kaikesta näki, että joukkue halusi voittaa.

KooKoon juna jyskytti pelin edetessä koko ajan paremmin ja paremmin haluttuun suuntaan. Ensimmäisessä erässä kotijoukkueella oli vielä hieman hakemista, joten ensimmäiselle erätauolle suunnattiin 2–2-tasatilanteessa.

- Olimme pelin lähdössä vähän telineissä, mutta paransimme peliä koko ajan pelin sisällä, Tuokkola kehui.

KooKoo meni Mikko Lehtosen ylivoimamaalilla 1–0-johtoon, mutta JYP tuli kahdella nopealla ylivoimamaalilla rinnalle ja ohi. Kapteeni Josh Green tasoitti pelin taitavalla ohjauksella vain 17 sekuntia ennen erätaukoa.

- Lämmittää aina mieltä, kun puolustajat tekevät maaleja. Pystymme hakemaan osumia muualtakin kuin maalin edestä ronkkimalla tai pystyjuoksuilla. Se on tärkeä asia.

Toisessa erässä Robin Jacobsson pommitti ylivoimalla 3–2-maalin ja päätöserässä Jan-Mikael Juutilainen osui kahdesti – kerran ohjauksella ja kerran upealla yläkulmakudilla.

- Pelasimme ensimmäiset alivoimat vähän hölmösti, mutta uskomme ei horjunut missään vaiheessa. Muutimme vähän alivoimapelaamista toiseen erään, joka olikin kaikin puolin hyvä erä, kahden maalin Juutilainen kommentoi.

- Olimme sitkeitä, uskoimme itseemme ja pysyimme kiinni pelisuunnitelmassa, jonka olimme aamulla käyneet läpi. Olemme muutenkin pelanneet hyvin, mutta nyt saimme viimein myös voiton ja pisteet kotiin.

Maalit olivat Juutilaiselle kauden neljäs ja viides. Mikko Lehtonen tehoili 1+2 pisteen edestä, Robin Jacobsson merkkautti pisteet 1+1 ja Eero Savilahti sekä Oscar Eklund saivat kummatkin 0+2 pinnaa.

- Juutilainen on ollut koko ajan vahva, ja tänään hän sai myös tulosonnistumisia. Viimeinen maalihan oli tosi hieno. Johtoasemassa pysyimme kiekossa, Kai Kantolalta loistava murtautuminen, pieni tilanteko viereen ja Juutilainen laittoi aika pienestä kulmasta kiekon reppuun, pääluotsi Tuokkola kertasi.

- Olemme tehneet jotain asioita oikein, kun pystymme pelaamaan näin hyvin ja voittamaan noin työteliään vastustajan.

Seuraavat kotiottelut:
Ke 14.12. klo 18:30 Pehmolelupeli: KooKoo–Lukko – osta liput!
Ma 26.12. klo 17:00 Perhepeli: KooKoo–JYP – osta liput!
La 7.1. klo 17:00 KooKoo–HIFK – osta liput!

Lue myös

Uutinen
27.2.2017
KooKoon uusi tiikerimaskotti on saanut nimen.
Uutinen
27.2.2017
KooKoon pelaajia on mukana Kouvolan kaupungin järjestämissä hiihtolomatapahtumissa.
Raportti
26.2.2017
Lumon Areenan yli 3500 katsojaa saivat lauantaina lopulta haluamansa – kotivoiton. Lahden Pelicans kaatui 2–1-lukemin.

Pääyhteistyökumppanit kaudella 2016-2017