TPS tyly vieras juhlapelissä
KooKoon 51-vuotisjuhla päättyi ilman sarjapisteitä, kun TPS oli tyly vieras ja haki Lumon Areenalta 2–5-voiton.

KooKoo haastoi sarjakolmosta TPS:ää lähes 58 minuuttia mallikkaasti. Vierasjoukkue TPS karkasi kahdella viime hetken osumalla Lumon Areenalla lopulta 2–5 (1–0, 0–2, 1–3)-lukemin.

- Tepsi on ollut koko kauden hyvä joukkue ja vain parantanut peliään. Mietitään, mikä vauhti tuolla jäällä tänään oli ja kuinka kovan paineen he antoivat. Silti me pystyimme syöttämällä purkamaan paineen ja pelaamaan pitkiä hyökkäyksiä, KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola summasi.

- Siinä mielessä on harmi, että tulos kasvoi lopulta noin isoksi. Se ei kerro kuitenkaan koko pelin kulkua tänään.

Lumon Areenalle KooKoon 51-vuotisotteluun saapunut yleisö näki kolme erää vauhdikasta ja tilannerikasta lätkää. Tilanteet vaihtelivat KooKoon 1–0-johdosta Tepsin 1–2-johtoon ja taas 2–2-tasatilanteeseen. Turkulaisryhmä teki kolme maalia viimeiseen 10 minuuttiin ja ryösti pisteet. Tappiosta huolimatta KooKoo-leirissä ei laitettu päätä puskaan.

- Jäällä oli tänään kova tempo ja vastustaja oli äärimmäisen hyvä joukkue, mutta me pystyimme kokonaisuutena hyvin haastamaan, olemaan kiekossa ja luomaan maalipaikkoja. Pelasimme hyvän pelin.

Molemmista KooKoo-maaleista vastasi Anrei Hakulinen. Sentteri Jarkko Malinen syötti molemmat osumat ja ruotsalaispakki Robin Jacobsson sai syöttömerkinnän toiseen osumaan.

- Meillä oli pari paikkaa laittaa kiekko pussiin ennen kuin vastustaja teki 2–1-johtomaalin, mutta emme laittaneet. Siitä huolimatta pystyimme vielä tulla tasoihin. Jos otetaan viimeinen kolme minuuttia pois, niin peli oli 2–3.

- Meidän on nähtävä miten peli kulkee ja mitkä valinnat pelin etenemiseen vaikuttaa, oltava vaan rohkeita ja kylmäpäisiä. Meidän täytyy tehdä töitä sen eteen, että kun kovassa tempossa aletaan tehdä valintoja, että menenkö oikealle vai vasemmalle, niin ne valinnat olisivat oikeanlaisia.

KooKoo koki ottelussa kovia, kun maalivahti Samu Perhonen loukkasi itseään alkulämmittelyssä ja Mikko Alikoski putosi pois pelin tiimellyksessä.

- En halua selitellä, mutta onhan se harmi, että meiltä on Hyvärinen ja Green sivussa, Broadhurst tippui viime pelissä ja Alikoski tippui tänään. Harmi, että äijiä tippuu koko ajan ja pelaamme kolmen pelin viikkoja, niin emme pääse harjoittelemaan, mutta emme me näille mitään voi.

- Joukkue on sitkeä, joukkue tekee töitä ja kiekolliset taidot ovat hyvät. On tylsä jauhaa samoja asioita, mutta jatkuvuutta, kylmäpäisyyttä ja pelirohkeutta kaipaamme lisää.

Seuraavat kotiottelut:
Ke 30.11. klo 18:30 KooKoo–KalPa – osta liput!
La 3.12. klo 17:00 KooKoo–Tappara – osta liput!
Pe 9.12. klo 18:30 KooKoo–JYP – osta liput!

Lue myös

Uutinen
27.2.2017
KooKoon uusi tiikerimaskotti on saanut nimen.
Uutinen
27.2.2017
KooKoon pelaajia on mukana Kouvolan kaupungin järjestämissä hiihtolomatapahtumissa.
Raportti
26.2.2017
Lumon Areenan yli 3500 katsojaa saivat lauantaina lopulta haluamansa – kotivoiton. Lahden Pelicans kaatui 2–1-lukemin.

Pääyhteistyökumppanit kaudella 2016-2017