OK ei riittänyt
KooKoo pelasi keskiviikkona mukiinmenevän ottelun, mikä ei Helsingin IFK:ta vastaan tuonut pisteitä. Päävalmentaja Petri Mattila kaipasi erinomaisuutta.

KooKoo löysi keskiviikkona Lumon Areenalla erinomaisen pelitason vain hetkellisesti. OK-tason kokonaisesitys ei riittänyt HIFK:ta vastaan pisteisiin. Vierasjoukkue vei voiton maalein 1-3 (0-0, 0-1, 1-2).

- Pelasimme taas OK peliä. Tähän asti voitot ovat vaatineet meiltä erinomaisen suorituksen koko joukkueelta, ja se erinomaisuus puuttuu tällä hetkellä, KooKoon päävalmentaja Petri Mattila kommentoi.

- Välillä on hyviä pätkiä, kuten tänään toisessa erässä ja lopun rutistuksessa, mutta se ei riitä. Meiltä vaaditaan erinomaista tasoa yksilöinä ja joukkueena koko 60-minuuttisen ajan.

Yli 4500 katsojan kouvolalaisyleisö näki lopussa trillerin, kun KooKoo nousi vielä ilman maalivahtia 1–2-tilanteeseen. HIFK iski kuitenkin hetkeä myöhemmin lopullisen niitin tyhjään maaliin.

- Missään nimessä joukkuetta ei voi hirveästi parjata. Ei tämä paska peli ollut, mutta haluamme kohti erinomaisuutta. Lauantaina yritämme uudelleen.

KooKoo jatkaa sarjassa sijalla kymmenen. Joukkue on seuraavan kerran tulessa lauantaina, jolloin Tampereen Ilves vierailee Lumon Areenalla.

- Tiikerinsilmä on hiipunut siitä, kun sarja alkoi ja kaikki oli uutta. Liigasta on tullut arkea ja pelejä on tiuhaan tahtiin. Peiliin pitää katsoa, jotta löydämme taas kiillon silmiin. Ennakkoluulottomuudella olemme tulleet tähänkin asti, röyhkeästi ja vahvasti esiin vaan.

Torso kiri

Ottelun avauserä oli HIFK: heiniä. KooKoo kumarteli alussa kuvia ja oli pinteessä, mutta sai pidettyä pelin nollissa. Siihen vaadittiin myös aikalisän käyttäminen ja avauserän loppupuolella.

- Jokaisen pelaajan pitää ottaa vastuu siitä, että olemme valmiita pelaamaan, kun kiekko tippuu jäähän. On tyhmintä, mitä voimme tehdä, että alamme katselemaan ketä vastaan pelaamme ja missä vastustajat ovat sarjataulukossa, pääluotsi Mattila jyrähti.

KooKoo sai hiljalleen konetta käyntiin pelin edetessä: HIFK-veskari Ville Husso selvisi avauserästä kolmella torjunnalla, mutta venyi koko ottelussa yhteensä 23 torjuntaan. KooKoon maalivahti Frédéric Cloutier selvisi 21 kopilla.

HIFK oli kuitenkin tehokkaampi ja karkasi kahden maalin päähän: Juuso Salmi osui toisessa erässä ja Kouvolassakin taannoin pyörähtänyt Tomi Tuomisto päätöserässä ylivoimalla.

KooKoo kavensi Jarkko Malisen toimesta ilman maalivahtia paria minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Josh Green ja Ryan O’Connor alustivat Malisen kauden toisen osuman.

Hyökkääjä Corey Elkins iski lopullisen 1–3-niitin tyhjään maaliin ja katkaisi isäntien kirin.

- Vahvuudet ovat pelissä parhaimmillaan näkyvissä, mutta tällä hetkellä emme pysty heikkouksia ja heikkoja hetkiä piilottamaan kuten alkukauden peleissä. Puolustamisessa olemme väärällä puolella, sijoitumme huonosti ja takakarvauksessa kaveri polkee rinnalle ja ohi.

- Ne ovat sellaisia asioita, jotka pystyy tekemään vaikka kipeällä nilkalla, kun vaan päättä, että on himoa ja nälkää. Niitä haluamme kaivaa seuraavaan matsiin.
 

SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
La 24.10. klo 17:00 KooKoo–Ilves – osta liput!
Pe 30.10. klo 18:30 KooKoo–Sport – osta liput!

Lue myös

Uutinen
26.6.2017
Uuden kauden lähestyminen näkyy myös kausikorttien valmistumisena! Katsomolohkojen numerointi kääntyy päälaelleen.
Uutinen
20.6.2017
KooKoo Piknikissä julkaistiin paitsi Siim Liivikin pelaajasopimus, myös esimakua ensi kauden oranssimustaan peliasuun.
Uutinen
19.6.2017
KooKoo pelaa tulevasta kaudesta alkaen Bauerin varusteilla. Kolmikantaisessa yhteistyössä on mukana myös Hockey Base Kouvola.

Pääyhteistyökumppanit kaudella 2016-2017