Jyväskylästä ensimmäinen vierasvoitto!
KooKoo haki perjantaina Jyväskylästä 2–3-jatkoaikavoiton – kenenpä muunkaan kuin kapteeni Josh Greenin osumalla.

Keskiviikkona KooKoo katkaisi kuuden ottelun tappioputkensa ja jatkoi voittojen tiellä myös perjantaina, kun joukkue haki Jyväskylästä jatkoaikavoiton 2–3 (1–0, 1–2, 0–0, 0–1). Vierasvoitto oli KooKoolle kuuden vierastappion jälkeen kauden ensimmäinen.

- Kaikkineen hyvä vieraspeli meiltä. Olin keskiviikkona erittäin iloinen jätkien puolesta ja nin olen tänäänkin. He saivat palkinnon kovasta työstä, KooKoo-päävalmentaja Petri Mattila iloitsi.

KooKoon pelisuunnitelma osui Jyväskylässä nappiin.

- Jyväskylästä ei ihan joka ilta vierasvoittoja haeta. Iso asia, jota kävimme etukäteen läpi oli se, miten pääsemme JYPin kovan paineen alta pois, pääluotsi Mattila paljasti.

- Pelaajat sitoutuivat hienosti muutettuun puolustusmuotoon ja pääsimme sen turvin paremmin päätykiekkoihin, joita JYPiä vastaan väistämättä tulee. Puolustajat pääsivät kiekkoihin käsiksi ja selvisivät paineen alta hienosti. Se toi rohkeutta ja uskallusta muuhunkin pelaamiseen.

Keskisuomalais- ja TV-yleisölle tarjottiin vauhdikas jännitysnäytelmä. Erityisesti toisessa ja kolmannessa erässä mentiin vauhdilla päästä päähän, mikä ei välttämättä miellyttänyt pelillisesti valmentajia, mutta ainakin dramatiikkaa riitti.

JYP avasi maalihanat avauserässä, mutta KooKoo tuli Kai Kantolan upealla ohjurilla ja Juha-Pekka Haatajan osumalla rinnalle ja ohi. Kantolan maalin alustivat Jarkko Malinen ja Julius Nyqvist, Haatajan maalin Josh Green. Vierasjohto kesti alta kolme minuuttia, ennen kuin JYP tuli tasoihin.

Illan suurimpia KooKoo-sankareita oli kanadalaisvahti Leland Irving, joka torjui ottelussa 32 kertaa. Joukossa oli nippu näyttäviä viime hetken pelastuksia.

Irvingin ilta meinasi saada karun lopun, kun veskari sai päätöserän viimeisellä viisiminuuttisella kahden minuutin rangaistuksen suljettuaan kiekon hanskaansa maaliviivan takana. KooKoo-alivoima kesti kuitenkin sen ja illan kaksi muuta haastettaan hienosti.

- Oli hienoa, että uskalsimme pelata loppuun asti, emmekä jähmettyneet tasatilanteessa. Loppuhetkien jäähynkin saimme aggressiivisella pelaamisella tehokkaasti nollattua.

KooKoo sai jatkoajalla illan toisen ylivoimayrityksensä, jonka se käytti kapteeni Greenin toimesta hyväksi. Voittomaalin syöttivät Malinen ja Ryan O’Connor.

Oranssimusta joukkue jatkaa viikon urakointiaan lauantaina Lumon Areenalla, jossa pelataan kauden kolmas Kaakon Derby SaiPaa vastaan.

- Tämän illan nautimme voitosta ja annamme sen vaikuttaa mieleen positiivisesti. Palautellaan, syödään ja matkustetaan. Huomenna jatkamme työntekoa, Mattila linjasi.

Seuraavat kotiottelut:
La 22.10. klo 17:00 KooKoo–SaiPa – osta liput!
To 27.10. klo 18:30 KooKoo–Kärpät – osta liput!
Ke 9.11. klo 18:30 KooKoo–Jukurit – osta liput!

Lue myös

Uutinen
26.7.2017
Lumon Areenan Orpe-klubilla tarjoillaan ensi viikon tiistaista lähtien KooKoo-lounasta.
Haastattelu
17.7.2017
Santeri Salmela pelasi vielä syksyllä 2015 C-nuorten SM-sarjaa – ja joulukuussa 2016 Liigaa.
Haastattelu
13.7.2017
Puolustaja Jake Newton palaa Suomeen jatkamaan siitä, mihin edellisellä visiitillään kaudella 2015–2016 jäi.

Pääyhteistyökumppanit kaudella 2016-2017