Josh Green Show hurmasi Lumon Areenalla
KooKoo katkaisi lauantaina tappioputkensa HPK:n kustannuksella. Kotivoitto irtosi 5 – 1-lukemin kypärätempun iskeneen Josh Greenin johdolla.

Kanadalaishyökkääjä Josh Greenin johdatti kolmella täysosumallaan KooKoon lauantaina takaisin voittokantaan. Oranssimusta joukkue voitti oranssit vierailijansa – HPK:n – Lumon Areenalla loppulukemin 5–1 (2–0, 2–1, 1–0).

Voitto katkaisi KooKoon viiden ottelun voitottoman putken. Tasonnosto perjantain Pelicans-vierastappiosta oli hurja.

- Joukkue ansaitsi tänään voiton! Teimme paljon pieniä asioita ja ahkerasti töitä. Kasvu eilisestä päivästä oli valtava, KooKoon päävalmentaja Petri Mattila iloitsi.

- Puimme aamulla yhdessä paljon asioita, että miten saamme henkisen puolen sille tasolle, että uskallamme pelata ja saada taas tekemisestä kiinni. Kokeneet pelaajat olivat isossa roolissa, kuten heidän pitääkin tällaisissa vaikeissa hetkissä ollakin.

Greenin ohella myös muu konkariosasto vastasi sille asetettuun huutoon. Heikkoja lenkkejä ei lauantain soturijoukosta löytynyt ainuttakaan.

- Tietysti Greenin kolme maalia ja koko joukkueen viisi tehtyä olivat meille hienoja juttuja. Ari Vallin pelasi mielestäni ylivoimaisesti parhaan pelinsä sairastuvalta paluunsa jälkeen, Mattila kehui.

- Juha-Pekka Haataja pitää nostaa esiin myös. Ennen ensimmäistä maalia kaksi hienoa taklausta hyökkäyspäässä ja molemmista saimme kiekonriiston. Maali lähti kehkeytymään siitä kovasta ja arvokkaasta työstä. Muutama kokeneempi pelaaja mainitakseni.

KooKoo nousi voitolla sarjassa yhdenneksitoista, eli aivan pudotuspeliviivan tuntumaan. Joukkue pelaa seuraavan kerran heti tiistaina, jolloin Vaasan Sport vierailee Lumon Areenalla.

The Josh Green Show

Kotijoukkue aloitti räväkästi ja pääsi ensimmäiselle erätauolle 2–0-johdossa. Kultakypärä Jarkko Malinen vastasi 1–0-osumasta Teemu Rinkisen ja Juha-Pekka Haatajan esityöstä. Toinen maali syntyi Greenin ohjattua Arttu Pellin siniviivakudin sisään. Toisen syötön maaliin sai kapteeni Ari Vallin.

- Halusimme otteluun hyvän startin. Olemme olleet monessa pelissä ongelmissa pelin alussa, joten nyt kävimme paljon läpi sitä, miten saisimme hyvän alun otteluun, KooKoo-sentteri Josh Green kertoi pelin jälkeen.

Hyökkääjä Toni Hyvärinen tinttasi KooKoolle toisen erän puolivälissä 3–0-osuman Juuso Rajalan ja Ari Vallinin syötöistä.

- Joukkue oli valmis heti alusta ja halusi tänään tehdä töitä. On yksinkertaista, että jos emme laita itseämme likoon ja tee töitä, niin paljoa kerrottavaa ei jää. Emme ole voittaneet vielä ketään puolivaloilla pelaten. En tiedä tuleeko se päivä vielä tällä kaudella, mutta ainakaan tähän asti ei ole tullut, pääluotsi Mattila kommentoi.

- Kun kaikki ovat henkisesti läsnä, niin peli käy. Runkosarja on nyt puolivälissä, eli 30 peliä on pitänyt rutistaa ollen joka päivä ihan tapissa. On inhimillistä, että välillä tulee huonojakin päiviä, vaikka niitä ei kukaan haluaisi.

HPK kavensi kertaalleen ylivoimalla, mutta Greenin illan toinen maali erän lopulla naulasi KooKoon taas kolmen maalin karkumatkalle. Greenin 4–1-maali oli ylivoimamaali, jonka alustivat Jarkko Malinen ja Ryan O’Connor.

Loppulukemat 5–1 Green naulasi tyhjään maaliin viimeisellä peliminuutilla. Hyvärinen ja O’Connor saivat maaliin syöttömerkinnät mieheen. KooKoo-maalivahti Juha Järvenpää torjui ottelussa 31 kertaa.

Lue myös

Uutinen
25.4.2017
Tampereen Ilves liittyy kausikorttilaisten lippuvaihtoon ja Kouvolan sekä Kotkan Amarillot tarjovat kausikorttilaisille alennusta.
Uutinen
24.4.2017
KooKoon puolustusosasto vahvistuu kahden kauden ajaksi Henrik Forsbergilla ja Ville Järvisellä.
Uutinen
13.4.2017
Lumon Areenalla rokataan Laura Voutilaisen, Lauri Tähkän ja Popedan tahtiin marraskuussa. Lipunmyynti alkaa tiistaina.

Pääyhteistyökumppanit kaudella 2016-2017