Ensimmäinen Liiga-voitto kotikaukalosta!
KooKoo avasi voittotilinsä tällä Liiga-kaudella keskiviikkoisella kotivoitolla HPK:sta.

Kouvolan KooKoo taisteli keskiviikkona Lumon Areenan kotikaukalosta täydet kolme sarjapistettä kukistamalla HPK:n jännittävien vaiheiden jälkeen 3-2 (1-0, 2-1, 0-1). Voitto oli KooKoolle ensimmäinen pääsarjatasolla sitten kevään 1990!

- Nyt oli sisua ja sydäntä joukkueessa! Iso teema oli olla tänään aina ensimmäisenä niissä asioissa, joita lähdemme tekemään, KooKoon pääluotsi Petri Mattila kommentoi.

- Olimmekin irtokiekoissa alla, voitimme kaksinkamppailuja, taklasimme ja menimme kovaa päälle. Sitä kautta saimme pelistä hyvän otteen.

Kokoonpanoon palanneet Teemu Rinkinen ja Juuso Rajala taituroivat avauserässä yhden alkukauden hienoimmista osumista. Rajala neppaili esityön ja Rinkinen latoi laatan pussiin heti kauden ensimmäisessä Liiga-pelissään.

- Uin vasemmasta laidasta keskelle ja tiesin, että ”Raikku” jättää minulle pienen. Ei tarvinnut kuin mennä maltilla vähän sivuun ja laittaa kiekko tyhjiin, Rinkinen kertasi.

Lumon Areenalla oli yleisöä vajaat 2900 katsojaa. Kahden pelin jälkeen oranssimustien kotipelien yleisökeskiarvo on 4065 katsojaa.

- Onhan tunnelma ollut näissä molemmissa peleissä aivan erilainen kuin Mestiksessä! Yleisö pitää hienosti mökää, Rinkinen kiitteli.

Järvenpää lopun sankari

KooKoon uusittu Rinkisen, Rajalan ja Tuomas Huhtasen kolmosketju vastasi illan ensimmäisestä osumasta avauserässä. Huhtanen sitoi ensin pari miestä itseensä ja syötti Rajalalle, joka pelasi Rinkiselle namupaikan.

- Olemme harjoitelleet yhdessä maanantaista lähtien. Ihan hyvän pelin pelasimme ketjunakin, ei tehty suuria virheitä, vaan pelattiin aika peruspeli, Rinkinen kommentoi.

- Tämä ensimmäinen peli pienen tauon jälkeen oli hieman vaikea, mutta maali avasi takalukkoa ja toi rentoutta peliin.

Heti toisen erän alkuun Matt Watkins tuplasi johdon tasavajaalla Jan-Mikael Juutilaisen ja Ossi-Petteri Grönholmin syötöistä. HPK kavensi nopeasti ylivoimalla, mutta vielä ennen toisen erän puoliväliä iski jälleen kotijoukkue. Pomppumaali merkittiin Petri Lammassaarelle ja ketjukaverit Josh Green sekä Matt Watkins saivat syöttöpisteen.

Päätöserään HPK tuli selvästi kovemmin kuin kahteen aikaisempaan, mutta kavennusmaali syntyi vasta toiseksi viimeisellä peliminuutilla Antti Miettisen toimesta. Viimeisellä minuutilla kotijoukkue joutui pelaamaan hetken jopa kolmella kuutta vastaan, mutta taistelu palkittiin 3-2-voittona.

- Lopussa tuli minun mielestä aika helpolla jäähyjä, mikä pisti pelin vaikeaksi, mutta siitäkin selvisimme. Tämä kokemus varmasti kasvattaa ja yhtenäistää joukkuetta, päävalmentaja Mattila sanaili.

KooKoo-maalilla Juha Järvenpää torjui ottelussa 28 kertaa, joista peräti 18 päätöserässä.

- Tiukoissa peleissä tarvitaan aina sankari, ja tänään se löytyi maalin suulta. Järvenpää otti tärkeät kopit. Tosi arvokas voitto joukkueelle! Tästä jatketaan valmistautumista perjantain kotipeliin.

SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
Pe 18.9. klo 18:30 KooKoo-Ässät –
osta liput!
To 24.9. klo 18:30 KooKoo-Tappara – osta liput!

Lue myös

Uutinen
25.2.2017
Lauantai-iltapäivän alumniottelun kokoonpanot ovat saaneet lopullisen muotonsa.
Haastattelu
24.2.2017
Lumon Areenalla muistellaan lauantaina vanhoja, kun KooKoon ja Pelicansin entisistä pelaajista koostuvat joukkueet kohtaavat iltapäivällä.
Ennakko
24.2.2017
Lumon Areenalla nähdään lauantain superpäivän kruunaavassa Liiga-matsissa kaksi luisteluvoimaista joukkuetta.

Pääyhteistyökumppanit kaudella 2016-2017