”Luigi” palaa, Salonen jatkaa!

KooKoo-ikoni Mikko ”Luigi” Liukkonen palaa kaukaloon puolenvuoden tauon jälkeen. Kouvolassa kevään näkee myös Pasi Salonen.


Kevään voittoisaan pronssiotteluun pitkän ja menestyksekkään pelaajauransa lopettanut Mikko Liukkonen tekee paluun Mestis-kaukaloon. Keväällä himmeimmät mitalit Mikkelissä jatkoaikaosumallaan varmistaneen ”Luigin” sopimus kattaa koko loppukauden.

– Tuossa kun pelejä tuli seurattua katsomosta, niin jossain vaiheessa, pikkuhiljaa se palo taas syttyi. Mitään yksittäistä hetkeä en osaa sanoa, Liukkonen hymyilee.

– Uskoisin, että ainakin näin alkuun pystyn vähän vanhempana pelaajana tuomaan koppiin kokemusta ja vähän ääntä, ja vähän myöhemmin toivottavasti myös tuolla kentällä olemaan avuksi.

Viime kaudella Liukkonen oli KooKoon paras pistemies tehoin 12+22 ja tehotilastokin jäi osoittamaan lukemaa +26, joka oli koko Mestiksen paras. Pudotuspeleissä 11 ottelussa kertyi 3+4 pistettä.

Kuten kaikki kouvolalaiset tietävät, Liukkonen on todellinen Mestis- ja KooKoo-legenda. Kouvolalaisen kiekkokoulun kasvatti on seurahistorian kolmen järjessä seuran niin kaikkien aikojen piste-, maali-, syöttö- kuin jäähytilastossakin.

– Luigi tuo meille johtajuutta niin koppiin kuin jäälle. Kesällä jätimme miehelle oven raolleen ja nyt polte on palannut. Mikon työkuviot järjestyivät vielä niin, että hän pääsee keskittymään koko kevään pelkästään lätkään, toiminnanjohtaja Sakari Välimaa kertoo tyytyväisenä.

– Täytyy kuitenkin olla realisti. Vaikka Mikko onkin hyvässä kunnossa, niin hänellä on 30 pelin takamatka muihin verrattuna. Maltillisesti peluutetaan miestä kuntoon. Meillä on tammikuussa kova rypistys, 27 päivään 10 peliä ja varmastikaan Luigi ei niistä kaikkia pelaa. Tärkeintä on olla helmi-maaliskuussa kunnossa.

Liukkonen on pelannut KooKoossa yhtäjaksoisesti kaudesta 2005-06. Nykyisin 34-vuotias laitahyökkääjä on urallaan pelannut myös JYPissä, Diskoksessa, Jukureissa, Tapparassa ja Sveitsin Thurgaussa.


Myös Salonen kevääseen

Kouvolassa kevääseen asti nähdään myös hyökkääjä Pasi Salonen. HIFK-kasvatti on tehnyt kuluvalla sesongilla KooKoossa 17 ottelussa 2+7 tehopistettä.

Salonen teki syyskuussa KooKoon kanssa yksivuotisen sopimuksen, johon sisältyi testijakso ensin marraskuun maaottelutaukoon ja pienen jatkon jälkeen marraskuun loppuun. KooKoolla oli tähän määräaikaan mennessä mahdollisuus purkaa sopimus, mutta tätä optiota ei näin ollen käytetty.

– ”Paso” on jo väläytellyt sitä tuttua osaamistaan ja ollut varsinkin marraskuun hyvässä iskussa, kuten koko heidän ketjunsa. Miehellä on alla iso loukkaantuminen ja uskonkin, että saamme hänestä vielä enemmän irti, kunhan pelejä kertyy.

Viime viikot 26-vuotias ”Paso” on pelannut Nick Dineenin ja Aatu Hämäläisen kanssa samassa vitjassa.

Aiemmin urallaan Salonen on pelannut SM-liigaa yli 300 ottelua HIFK:n, HPK:n, Ilveksen ja Ässien väreissä. Tehopisteitä on kertynyt runkosarja- ja pudotuspeliottelut laskettuna 107.



Tero Laapas voitti AutoPron lahjakortin 21.05.2013
Kausikorttilaisarvonnan ensimmäinen voitto arvottu 13.05.2013
Vielä ehdit mukaan Rengaspaketin arvontaan!!! 08.05.2013
Viime kauden kotipelipaidat nyt myynnissä! 29.04.2013
Peli auki 20 sopimuksella! 18.04.2013
KooKoolle palkintoja Mestis-gaalasta 11.04.2013
Konecranes jatkaa pääyhteistyökumppanina myös seuraavat kaksi kautta 08.04.2013
Kausi huipentuu Lätkäkauden Päätösbileisiin 05.04.2013
Kausi 2012-13: Värikkäitä vaiheita, kehitysaskeleita ja hopeamitali! 26.03.2013
Seurajohto: Hopea ei ole häpeä 16.03.2013
KooKoolle hopeaa 14.03.2013
Otteluennakko: Taistelu jatkuu Mikkelissä! 13.03.2013
Otteluraportti: Yksi menetetty mahdollisuus 12.03.2013
Otteluennakko: Tervetuloa Kouvolaan, finaalihuuma! 11.03.2013
Otteluraportti: Jukurit vei ensimmäisen 09.03.2013
Otteluennakko: Nyt se alkaa, finaalihuuma! 09.03.2013
Mikkelin mökki haltuun - lähde mukaan! 07.03.2013
Otteluraportti: Finaalipaikkaviihdettä koko rahalla! 06.03.2013
Finaalien lipunmyynti alkaa torstaina 09:00! 05.03.2013
Odotus on ohi - KooKoo finaaleihin! 05.03.2013
Otteluennakko: Kymmenen kauden odotus katkolla! 05.03.2013
Otteluraportti: Big steal - sarja katkolla tiistaina! 03.03.2013
Otteluennakko: Tunnelma tiivistyy ja peli kovenee 02.03.2013
Neljännen välierät liput myyntiin sunnuntaiaamuna 02.03.2013
Otteluraportti: Kaikkien aikojen ottelu? 01.03.2013
Otteluennakko: Välieräviihde saapuu Kouvolaan! 01.03.2013
Otteluraportti: Toverit vei ensimmäisen 27.02.2013
Otteluennakko: Taisto finaalipaikasta alkaa! 27.02.2013
Pub Old Tom näyttää välieräottelut Turusta! 26.02.2013
Fanipaitoja saa taas tiistaihin asti! 25.02.2013
Turku haltuun sunnuntaina! 24.02.2013
Välierissä vastaan TuTo! 23.02.2013
Otteluraportti: Välieriin vahvoilla esityksillä 20.02.2013
Otteluennakko: Bunkkeri täyteen! 18.02.2013
Otteluraportti: Kolmas kiinnitys pitkän kaavan kautta 17.02.2013
Otteluennakko: Taas mennään eikä meinata! 16.02.2013
Otteluraportti: Pudotuspelit palasivat tyylillä ja voitokkaasti 15.02.2013
Otteluennakko: Nyt sitä saa! 15.02.2013
Otteluraportti: Puolivälierät käyntiin vierasvoitolla 13.02.2013
Tonni paukkui B-nuorten pelissä 12.02.2013
Otteluennakko: Tosipelit käyntiin! 12.02.2013
Viimeinen tilaisuus ladata playoff-kausikortit 11.02.2013
Otteluraportti: Kova koitos, mutta kotietu karkasi 10.02.2013
Otteluennakko: Revanssien revanssi 09.02.2013
Otteluraportti: Taistelu tuotti toivotun tuloksen 08.02.2013
Otteluennakko: Toisen epäonni on toisen onni 08.02.2013
Otteluraportti: Kaksi keskushyökkääjää, nolla pistettä 07.02.2013
Otteluennakko: Runkosarjan finaaliviikko starttaa 06.02.2013
KooKoo ja Autosalpa-Klubi kilpasilla 04.02.2013
Otteluraportti: Tee, tai vastustaja tekee 02.02.2013
Otteluennakko: Jalat maahan ja työrukkaset käteen 02.02.2013
Otteluraportti: Huikea ilta, huikea peli 01.02.2013
Otteluennakko: Hokki, huumaa ja ennätysyleisö? 31.01.2013
DaCosta tulee, Tuomisto lähtee 31.01.2013
Otteluraportti: Taisteluvoitto Vaasasta 31.01.2013
Perjantain Hokki-peliin vapaa pääsy! 30.01.2013
Mikko Virtanen U20-maajoukkueeseen! 30.01.2013
Otteluennakko: Haastajana Vaasan vierailulle 30.01.2013
Peltonen jatkaa Kouvolassa 29.01.2013
Otteluraportti: Déjà vu perjantailta 27.01.2013
Otteluennakko: Tätä et halua missata! 26.01.2013
Otteluraportti: Trilleri taipui tappioksi 25.01.2013
Otteluennakko: Edessä huikaiseva viikonloppu 24.01.2013
Otteluraportti: Tyrmäävä, tyrmäävämpi, KooKoo 24.01.2013
Otteluennakko: Kauden kuudes 23.01.2013
KooKoon ja Bluesin lainakaupat jatkuvat 21.01.2013
Otteluraportti: Viikolle veltto päätös 19.01.2013
Otteluennakko: Levänneiden pässien luola 19.01.2013
Otteluraportti: Jännäksi meni, mutta voitto tuli 18.01.2013
Otteluennakko: Revanssihenkeä 17.01.2013
Pelaajaliikennettä molempiin suuntiin 17.01.2013
Otteluraportti: Rämön johdolla Jukurit nollille! 16.01.2013
Valkonen stuntille Kouvolaan 16.01.2013
Otteluennakko: Ensimmäinen neljästä 16.01.2013
Lähde fanimatkalle! 15.01.2013
Otteluraportti: Nättinen trillerin herra - TUTO nurin! 12.01.2013
Otteluennakko: Venymistä tarvitaan 12.01.2013
Otteluraportti: Ei selittelyjä 09.01.2013
Otteluennakko: Vuoden ensimmäinen kotiherkkupala 09.01.2013
Wingels jätti jäähyväiset 08.01.2013
Otteluraportti: Norja vahvin Laakson debyytissä 05.01.2013
KooKoo ei halua korealaisia 04.01.2013
Otteluennakko: Viides kerta samaa sanoo? 04.01.2013
Otteluraportti: Vuodelle voittoisa päätös 29.12.2012
Otteluennakko: Kurssia kääntämään 29.12.2012
Otteluraportti: Pisteet jäivät Mehtimäelle 28.12.2012
Otteluennakko: Takaisin sorvin ääreen 28.12.2012
KooKoon toimisto hiljenee jouluksi 20.12.2012
Otteluraportti: Mikot loistivat Nälkämaalla 19.12.2012
Pääsylippujen hintojen ilmoitustapaan muutos 19.12.2012
Otteluennakko: Viimeinen rutistus 19.12.2012
Jouluhuumaa jäähallilla maanantaina 17.12.2012
Otteluraportti: Julkunen kesytti lohet 15.12.2012
Otteluennakko: Kotipeikkoa kaatamaan 15.12.2012
Otteluraportti: Turusta tuliaisena iso voitto 13.12.2012
Pysy kartalla, lataa Calmighty 12.12.2012
Otteluennakko: Kolmas kerta toden sanoo? 12.12.2012
Otteluraportti: "Vastustaja oli parempi" 08.12.2012
Otteluennakko: Luigin paluu 08.12.2012
Otteluraportti: Voitossa kitkerä sivumaku 07.12.2012
Tilaa fanipaita pukinkonttiin! 07.12.2012
Otteluennakko: Kuka jyrää Heinolassa? 06.12.2012
”Luigi” palaa, Salonen jatkaa! 04.12.2012
Hyvä peli, huono tulos 01.12.2012
Otteluennakko: Kasvojenpesun paikka! 30.11.2012
Kuukauden pelaaja valmis Sport-haasteeseen 30.11.2012
Hurrikaani puhalsi pisteet 29.11.2012
Väriä, vauhtia, viihdettä 28.11.2012
Huhtala Turkuun täksi viikoksi 26.11.2012
Bensa loppui ja putki katkesi 24.11.2012
Revanssihuipennus: MIKKELI! 24.11.2012
Johan oli peli! - Peliitat nurin 24.11.2012
Revanssi numero kaksi - Peliitat perjantaina 23.11.2012
Norja maalilla Peliitat-pelissä 22.11.2012
Laadukas jääkiekko-ottelu ja kolme pistettä! 21.11.2012
"Revanssiviikko" alkaa Jokipojilla 21.11.2012
Puolustukseen leveyttä Lahdesta 20.11.2012
Fanipaitojen tilaukset jälleen mahdollisia, kioskeille maksupäätelaitteet 20.11.2012
Salosen testi jatkuu 19.11.2012
Yhdeksän maalin hurlumhei 17.11.2012
Uutta putkea rakentamassa 16.11.2012
Hokki teki Ruotsit 14.11.2012
Tauko lusittu, edessä kärkikamppailu! 13.11.2012
Lehto, Valkonen & Huhtala KooKoo-paitaan 12.11.2012
Kausijulkaisu nyt myös netissä 05.11.2012
Voittoputki jatkuu - HCK taas nurin! 03.11.2012
Back-to-back - lauantaina Keravalle 03.11.2012
Ylivoiman turvin viides voitto 02.11.2012
Revanssin ensimmäinen osa Sumulaaksossa 01.11.2012
Lauantaina revanssihengessä Keravalle 01.11.2012
Rambo 5: LeKin tuho 31.10.2012
Vierailu igluun 31.10.2012
Arousva helpottamaan puolustajapulaa 29.10.2012
Kiprusoff lähtee, Huhtala jatkaa 29.10.2012
Virtanen lainalle HIFK:hon, Tuomisto leikkaukseen 28.10.2012
Viikonloppu jatkui voittoisasti - SaPKo nurin 27.10.2012
Jalat maahan - kausi jatkuu heti lauantaina 26.10.2012
Loisto peli ja loisto tulos - Sport möyhennettiin! 26.10.2012
Tauolta tiukkaan haasteeseen - perjantaina vieraita Vaasasta 25.10.2012
HCK nurin Dineenin johdolla 20.10.2012
Viikon kolmas Keravalla 20.10.2012
Vahvakaan peli ei riittänyt, TUTO vei pisteet 20.10.2012
Huhtala paikkaamaan vajetta 19.10.2012
Sentterihuolista huolimatta Tammisia kaatamaan 19.10.2012
Tommy Wingelsille pelikieltoa 18.10.2012
Wingels-show kesytti lohilauman 17.10.2012
Vantaa ja Veistola vieraaksi 16.10.2012
GGG hurmaa hittivideolla - taas 13.10.2012
Paluu voittokantaa, JYP-Akatemia nurin tyylillä! 12.10.2012
Yksi yhdeksästäkymmenestä 11.10.2012
Vaikeuksista yhteispelillä voittoon 10.10.2012
Nyberg jälleen Kouvolaan 08.10.2012
Eteenpäinmenoa, mutta tappio 06.10.2012
Wingels tuli ja KooKoo voitti - HCK nipisti pisteen 05.10.2012
Kausi jatkuu kotipelillä - Welcome Wingels! 05.10.2012
NHL-väriä - Tommy Wingels KooKoo-paitaan! 04.10.2012
Parhaalla vieraspelaamisella huonoin tulos 04.10.2012
Tärkeä taisto - Peliitat away 03.10.2012
Kotivoitto! KooKoo kellisti pässit 29.09.2012
Kokoonpanomuutoksia - loukkaantuminen ja lainoja 29.09.2012
Pässipaitaisia vieraita Sumulaaksossa 28.09.2012
Kajaanista kaksi pistettä nollapelillä 27.09.2012
Ehjän 60-minuuttisen metsästys jatkuu 26.09.2012
Nico Nyberg Kouvolaan viikoksi 24.09.2012
Loppi: ”Jäi tosi hyvät fiilikset” 24.09.2012
Musta kolmeminuuttinen kostautui - Jokipojat nipisti voiton 22.09.2012
Perjantai-illan huumaa kotiluolassa 21.09.2012
Ärjypaitojen kesytystä - kausi jatkuu Jokipojat-mittelöllä 21.09.2012
Voittotili paukahti auki Vantaalla 20.09.2012
Uusi viikko, uusi alku 19.09.2012
Matias Loppi ja Pasi Salonen oranssimustiin 17.09.2012
Ei lainkaan kuin Strömsössä – Jukurit varasti shown kotiavauksessa 15.09.2012
Ajoissa hallille, vältä ruuhkat! 14.09.2012
Ohjeita KooKoon kultakorttilaisille, tuomarikorttilaisille sekä seurakorttilaisille 14.09.2012
Rakas vihollinen, rakkaampi vihollinen, Mikkelin Jukurit 13.09.2012
Miihkali Tepolle pelikieltoa 13.09.2012
Paikkoja paljon, maaleja niukasti - kausi alkoi tappiolla 12.09.2012
Valkonen ja Åsten paikkaamaan poissaoloja 12.09.2012
Kausi käyntiin ”Tammisten” kohtaamisella 11.09.2012
Nickersonin tuomio pysyy ennallaan 11.09.2012
Jarno Lippojoesta KooKoo-kippari 10.09.2012
KooKoo valittaa Nickersonin ekstrapelikiellosta 09.09.2012
Kesäkausi päättyi voittoon Jukureista! 07.09.2012
Nickerson jatkaa KooKoossa 31.08.2012
KooKoo kellisti liiga-HPK:n 31.08.2012
KooKoo-HPK myös MestisTV:stä! 30.08.2012
Kristian Järvinen KooKoon maalille 28.08.2012
Ruotsista myös voitto - Oskarshamn kaatui 4-1! 25.08.2012
Ruotsin kiertue alkoi tappiolla 25.08.2012
Vantaa maalin verran tehokkaampi 23.08.2012
Niko Piiparinen KooKoon riveihin toistaikseksi 21.08.2012
KooKoon fanipaitoja tilattavissa 21.08.2012
KooKoo möyhytti Sportia 17.08.2012
Sport- ja HPK-pelit myös MestisTV:stä 17.08.2012
KHL-joukkue Sibir voitti Kouvolassa 15.08.2012
Voitto- ja maalitili auki Jyväskylässä 09.08.2012
Go Go Girls hurmaa - nyt myös Youtubessa 09.08.2012
Nickerson: ”Meillä on mahtava joukkue!” 08.08.2012
Kausi käyntiin Hokki-ottelulla 07.08.2012
Joukkue esittäytyy Tykkimäellä 31.07.2012
KooKoo hakee kioskihenkilökuntaa 31.07.2012
Elokuussa kutsuu Sverige 21.07.2012
Pelinumerot jaettu – tsekkaa lista! 17.07.2012
Uusia kumppaneita ja uudistuksia 03.07.2012
Toimisto lomailee 29.06.2012
Viimeinen arvontavoitto Jarmo Sidenbergille 29.06.2012
Nick Dineen Kouvolaan - Virtanen ja Espo jatkavat 26.06.2012
Hyvältä näyttää, kaikin puolin 26.06.2012
S-Ryhmän lahjakortti Osmo Kantturalle 25.06.2012
Tiia Keskiväli voitti AutoPron lahjakortin 16.06.2012
KooKoo kohtaa KHL-joukkue Sibirin 11.06.2012
Bo-Erik Viksten voitti valtavasti kahvia 09.06.2012
S-ryhmän lahjakortti Joonas Tynnille 02.06.2012
Vastaa kyselyyn ja voita kausikortti 26.05.2012
Tenho Vanhalakka voitti vuoden hiustenleikkuut 25.05.2012
AutoPron lahjakortti Teemu Koistiselle 18.05.2012
Kausikorttiarvonnan ensimmäinen voittaja palkittiin 16.05.2012
Matt Nickerson Kouvolaan! 15.05.2012
Kausikorttiarvonnan ensimmäinen voitto Risto Hujaselle 11.05.2012
Alikoski hakee vastuuta 10.05.2012
KooKoo värväsi Mikko Alikosken 10.05.2012
Heikkinen jatkaa KooKoossa 30.04.2012
KooKoolle uusi lippujärjestelmä ensi kaudeksi, kausikortti myynti alkaa heti perjantaina 27.4. 27.04.2012
KooKoon tulevan kauden harjoitusottelut julki, KooKoo yhteistyöhän Lippupalvelun kanssa. 27.04.2012
Sirén: "KooKoo oli ykkösvaihtoehto" 16.04.2012
Kolme puolustajaa ja kaksi hyökkääjää! 16.04.2012
KooKoon kauden 2011-2012 pelipaidat nyt huutokaupassa 13.04.2012
Vaihtuvuus on kova 11.04.2012
Sopimusarkku auki - 15 nimeä! 10.04.2012
Tuomisto: ”Innoissaan tullaan!” 10.04.2012
Legenda lopettaa 04.04.2012
1992-1996 syntyneiden kartoitusleiri 30-31.3 Kouvolan jäähallissa 19.03.2012
Seurajohdon katsaus kauteen 2011-12 15.03.2012
Kausi päättyi pronssijuhliin 10.03.2012
Mikkelistä tuliaisena pronssimitalit 10.03.2012
Old Tom näyttää pronssiottelun Jukurit - KooKoo 09.03.2012
Pronssiottelu jo perjantaina 9.3.2012 Mikkelissä 08.03.2012
KooKoo pronssiotteluun 07.03.2012
Veitsi kurkulla kovaan haasteeseen 06.03.2012
Taistelu jatkuu - KooKoo kavensi otteluvoitot! 06.03.2012
Ylivoimat KooKoon surma Vaasassa 04.03.2012
Sport vei ensimmäisen trillerin 02.03.2012
Taistelu jatkuu! 02.03.2012
Välierät vihdoin täällä! 01.03.2012
Tilaa KooKoon fanipaita, kaksi päivää aikaa! 28.02.2012
Välierät, täältä tullaan! 27.02.2012
Joko nyt vierasvoitto? 26.02.2012
KooKoo tarrasi välieräpaikkaan 25.02.2012
Jatketaan kotivoitoilla? 25.02.2012
Hokki taas kotonaan niukasti parempi 23.02.2012
Vierasvoittoa hakemaan 22.02.2012
KooKoo voitti ja avasi maalihanat 21.02.2012
Vuorossa kolmas koitos 21.02.2012
KooKoo vieraili Hiustropiikissa 20.02.2012
Hokki tasoitti otteluvoitot 19.02.2012
Toista voittoa metsästämään 19.02.2012
KooKoolle ensimmäinen välieräkiinnitys! 19.02.2012
Nyt ne alkavat, pudotuspelit! 17.02.2012
Hyvä summa hyvälle asialle 17.02.2012
Puolivälierissä vastaan Hokki 15.02.2012
SaPKo parempi voittolaukauksilla 15.02.2012
Runkosarja päättyy Savonlinnaan 14.02.2012
KooKoo nousi sarjakärkeen! 13.02.2012
Kevät lähestyy - maanantaina vastassa Jokipojat 12.02.2012
Hyväntekeväisyysottelu onnistui kaikin puolin 12.02.2012
Voittoputki poikki – K-Vantaa parempi voittolaukauksilla 11.02.2012
Superlauantaina kaksi ottelua ja livemusiikkia yhdellä lipulla 11.02.2012
Julkunen jälleen ratkaisijana 08.02.2012
KooKoo matkaa keskiviikkona Mikkeliin 07.02.2012
KooKoo ja Autosalpa pelaavat maanantaina 6.2 yrityslätkä ottelun 06.02.2012
KooKoo kaatoi Sportin trillerissä 04.02.2012
Kevään playoff-kortit nyt myynnissä 03.02.2012
KooKoo palasi voittokantaan, Peliitat kaatui 1-0 02.02.2012
Haastattelu: Maailmanmestari saapui Kouvolaan 01.02.2012
Marko Kiprusoff ja Niko Kaulio KooKoon riveihin, Gärdström Ruotsiin 31.01.2012
Juujärvi ottaa ohjat KooKoon päävalmentajana 31.01.2012
KooKoolla järjestää tiedotustilaisuuden tiistaina 31.1 klo 10.30 30.01.2012
KooKoon viikon kolmas tappio voittomaalikilpailussa, nyt Joensuussa 3-4 29.01.2012
KooKoolle Jyväskylässä 2-3-tappio voittomaalikilpailussa 27.01.2012
KooKoolle 2-3 tappio voittomaalikisassa Turussa 25.01.2012
Järvinen kuluvan viikon KooKoon riveissä 24.01.2012
Kouvolan edustuskiekko ry:n hallitus on vapauttunut päävalmentaja Ismo Lehkosen tehtävistään 22.01.2012
KooKoolle 2-1 kotivoitto JYP-Akatemiasta 20.01.2012
KooKoo järjestää hyväntekeväisyysottelun yhdessä vanhojen pelaajiensa kanssa la 11.2.2012 17.01.2012
KooKoolle 2-5 tappio Kajaanissa 15.01.2012
Liukkonen ja Niemi palaavat kokoonpanoon, myös Järvinen KooKoon mukana toistaiseksi 11.01.2012
KooKoolle 2-0 tappio Savonlinnassa. 08.01.2012
KooKoolle täydet pisteet 4-2 kotivoitolla 06.01.2012
Jan-Mikael Järvinen KooKoosen kahden ottelun ajaksi 05.01.2012
Kauden kilpailujen voittajat selvillä 05.01.2012
KooKoo lainaa puolustaja Toni Niemen viikoksi Tapparaan 02.01.2012
KooKoo päätti vuoden 2011 kotivoittoon, 4-2. 30.12.2011
KooKoolle vierasvoitto LeKistä lukemin 2-5 28.12.2011
KooKoo kokoonpanossa pieniä muutoksia, Liukkonen illan pelin jälkeen lainalle Tapparaan 28.12.2011
Perjantaina kotiottelussa jaossa Viking Linen bonuskortteja 27.12.2011
KooKoo toivottaa hyvää ja rauhallista joulua! 22.12.2011
KooKoolle 2-3 tappio voittolaukauksin Vantaalla 22.12.2011
KooKoon fanituotteet jäähallilta pukinkonttiin 19.12.2011
KooKoon kuuden ottelun voittoputki poikki 0-3 tappiossa 17.12.2011
KooKoolle 2-3 vierasvoitto Peliitoista 16.12.2011
Kautto ja Lustberg palaavat kokoonpanoon 16.12.2011
Konecranes Service Oy KooKoon pääyhteistyökumppaniksi 16.12.2011
KooKoo mammat lahjoittivat lasten psykiatriselle osastolle shekin 15.12.2011
KooKoolle viides voitto putkeen, TUTO Hockey nurin lukemin 4-3 14.12.2011
Hokkanen ja Virpiö palaavat kokoonpanoon illan otteluun 14.12.2011
KooKoolle 2-1 kotivoitto Peliitoista 09.12.2011
Julkunen Liukkosen ja Nättisen vierelle illan otteluun 09.12.2011
KooKoon fanituotteita nyt myös Prismasta 09.12.2011
Julkunen loppukaudeksi KooKoon riveihin, otteluohjelmaan muutoksia 08.12.2011
KooKoolle maukkaat pisteet kotivoitolla K-Vantaasta lukemin 3-2 07.12.2011
Puolustaja Toni Kirén loppukaudeksi KooKoon riveihin 07.12.2011
KooKoo illan otteluun viidellä puolustajalla, Helenius paikkaa alakertaa 07.12.2011
Jussi Nättinen vahvistaa loppukauden KooKoon sentteriosastoa 05.12.2011
Juha Juujärvi Lehkosen seuraajaksi, Kultanen ja Levänen jatkavat 05.12.2011
KooKoo 3-4 voittoon Kajaanissa 03.12.2011
KooKoolle vierasvoitto 2-3 Oulussa 03.12.2011
Veistolan kausi ohitse, KooKoolta 7 hyökkääjää sivussa illan ottelusta 02.12.2011
KooKoo lainaa pohjoisen kiertueelle Roope Mustosen 30.11.2011
KooKoo puolustajia lainalle Lahteen, Valkonen Bluesiin ja Forsbacka pelikieltoon 29.11.2011
KooKoolle kirvelevä 2-3 jatkoaikatappio 26.11.2011
KooKoo - LeKi Mestis-tv:ssa 26.11.2011
KooKoolle piste, Jokipojille kaksi 1-2 voittolaukauskisan voitolla 24.11.2011
KooKoo - Jokipojat myös Mestis-tv:ssa 23.11.2011
KooKoon sairastuvan ovet kävivät molempiin suuntiin 23.11.2011
Otto Paajanen ja Joonas Valkonen KooKoon miehistöön 21.11.2011
KooKoolle tyly 0-3 kotitappio 18.11.2011
Erä tämän kauden supersuosittuja KooKoo pipoja on tullut taas myyntiin! Pistäydy Fanishopissamme hakemassa omasi 18.11.2011
Virpiö sivussa, Hokkanen palaa kokoonpanoon 18.11.2011
Erkki Rajamäki KooKooseen 18.11 TUTO otteluun 17.11.2011
KooKoolle 0-4 vierasvoitto Jyväskylästä 16.11.2011
KooKoolla 4 hyökkääjää sivussa illan ottelusta 16.11.2011
KooKoo kotiottelut Mestis-TV:ssa perjantaista 18.11 alkaen 14.11.2011
KooKoolle maukas 2-3 vierasvoitto Vantaalta 09.11.2011
Koskinen ja Virtanen kokoonpanossa illan ottelussa 09.11.2011
KooKoo ja Kai Syväsalmi ovat purkaneet sopimuksen 08.11.2011
KooKoolle 0-3 kotitappio ennätysyleisön edessä 05.11.2011
KooKoolle 0-1 tappio voittolaukauksien jälkeen 05.11.2011
Rämö palkinnoille, Niinistö pudottamaan avauskiekko 04.11.2011
KooKoon yhteistyökumppaneita palkittu 04.11.2011
KooKoolle vierasvoitto LeKistä lukemin 1-4 02.11.2011
Lustberg palaa kokoonpanoon, Norja maalilla 02.11.2011
KooKoon voittoputki poikki, Sport parempi Vaasassa lukemin 3-1 30.10.2011
KooKoolle 5-2 kotivoitto JYP-Akatemiasta 28.10.2011
KooKoolle 3-0 kotivoitto Jokipojista 26.10.2011
Sami Kautto palaa kokoonpanoon Jokipoikia vastaan 26.10.2011
Teemu Koistinen viimeisen avausmaalin tekoaika veikkauksen voittaja 26.10.2011
Hokkanen lainapestille HIFK:hon, Liivik vastaavasti KooKooseen. 24.10.2011
KooKoo voittolaukauskilpailussa 2-3 voittoon Heinolassa 22.10.2011
KooKoo sarjakärkeen jatkoaikavoitolla K-Laserista lukemin 3-2 21.10.2011
Netta Hopia Tekniset Konepiste veikkauksen voittaja 21.10.2011
Mika Norja KooKoon maalille 20.10.2011
KooKoo 3-1 kotivoittoon SaPKosta 19.10.2011
Pyry Penttilälle Tekniset Konepisteen veikkausvoitto 19.10.2011
Kauton aivotärähdys pitää miehen sivussa 18.10.2011
KooKoo jäi nollille kotonaan, Hokille pisteet 0-1 voitolla 16.10.2011
KooKoolle 0-2 vierasvoitto Vantaalta 14.10.2011
Forsberg ja Laukkanen sivussa loppuviikon otteluista 13.10.2011
Jarmo Kolehmainen Tekniset Konepiste veikkauksen voittaja 10.10.2011
KooKoolle makea kotivoitto LeKistä lukemin 5-2 08.10.2011
KooKoolle maukas 0-3 voitto Turussa 08.10.2011
8 hengen Majoitusmestari aitiopaketti nyt myynnissä 07.10.2011
Jouni Virpiö KooKooseen loppukaudeksi! 06.10.2011
KooKoolle pisteet Vaasasta lukemin 3-4! 05.10.2011
Miro Hämynen KooKoon maalille Sportia vastaan 05.10.2011
Henna Parkkiselle Tekniset Konepisteen veikkausvoitto 05.10.2011
KooKoolle puhdas 4-0 voitto K-Vantaasta 30.09.2011
Kapteeni Forsberg palaa kokoonpanoon! 30.09.2011
KooKoolle maukkaat vieraspisteet Joensuusta 29.09.2011
KooKoon pelaajajuliste varastettu jäähallista viikonlopun aikana 26.09.2011
KooKoolle tappio voittomaalikilpailussa Heinolassa 26.09.2011
Seppo Huuhka Tekniset Konepisteen veikkauksen voittaja 23.09.2011
KooKoolle kauden avaustappio 21.09.2011
KooKoolle hyviä uutisia loukkaantuneiden tilanteesta! 21.09.2011
Koskelainen ja Muhonen pelikunnossa keskiviikon 21.9 KooKoo - Jukurit pelissä! 20.09.2011
MM-pokaali kuvat noudettavissa keskiviikkona 21.9 KooKoon fanishopista 19.09.2011
Tekniset Konepisteen veikkauksen voitti Markus Laaksonen 17.09.2011
KooKoolle kotiavauksessa voitto maalein 3-2! 17.09.2011
Osallistu Tekniset Konepisteen avausmaali veikkaukseen ja voita LG:n televisio! 16.09.2011
Uutuus fanituotteet KooKoo fanishopista! 15.09.2011
KooKoolle kauden avausvoitto avausottelussa! 14.09.2011
Kory Baker palaa Kookoon riveihin perjantaina 23.9.2011 14.09.2011
Kory Baker toistaiseksi poissa KooKoon kokoonpanosta 14.09.2011
Joonas Valkonen Espoon Bluesista KooKoo puolustuksen avuksi 13.09.2011
KooKoo kapteeni Forsberg sivussa 7-8 viikkoa 12.09.2011
KooKoon kausikorttien myynti jatkuu syyskuun loppuun asti! 09.09.2011
MM-pokaali esillä KooKoon kotiavauksessa! 09.09.2011
Patrik Forsbacka jatkaa KooKoossa loppukauden! 02.09.2011
Muutoksia KooKoon harjoituspeli ohjelmaan! 24.08.2011
Patrik Forsbacka KooKooseen try-outille! 23.08.2011
Tampereen Ilves Kouvolaan ke 31.8.2011 klo 18.30! 23.08.2011
KooKoon harjoitusottelut alkavat! 25.07.2011
KooKoon puolustukseen kova vahvistus - Henrik Forsberg Kouvolaan! 12.07.2011
Sakari Välimaa KooKoon toiminnanjohtajaksi 13.06.2011